lauantai 24. tammikuuta 2015

Arki kotona

Viime aikoina on kirjoittelut jääneet vähemmälle ja pian ovatkin lopuillaan. Kotiutuminen meni oikein hyvin. Päivässä sain purettua tavarat ja kissat kiehnäsivät vieressä, kuin ei mitään koskaan olisi tapahtunutkaan.

Sain pari viikkoa lepäillä kotona ennen koulun alkua täällä Seinäjoella. Sen lepäilyn teinkin flunssassa. Pariisissa ennen joulua alkanut flunssa on nyt tässä kiertänyt meitä molempia, eikä tunnu lähtevän. Nyt kärsin kolmatta reiluun kuukauteen.

Kertoilen vielä jälkitunnelmista ensi kuun aikana, kun olen saanut lopullisetkin paperit koululta. Hieman tässä jännittää, miten kävi. Eihän sitä koulun kannalta ole mitään väliä varsinaisesti, mutta Kela ja Erasmus voi hieman marmattaa, jos en saa tarvittavia pisteitä..

Ilmoittelen täällä myös seuraavasta blogistani. Olen miettinyt, että pitäisikö sitä aloittaa uusi blogi uusin aihein ja kai sitä tulee näin tehtyä. Olen viihtynyt nyt kotona keittiössä. Ruoanlaitto ja leipominen on ollut iso osa viime viikkoja. Aion myös valmistautua maaliskuun ensimmäisenä järjesettävään Pirkan hiihtoon.

Pelkkä koneella istuminen on ollut aika vähällä viime aikoina, sitä kun tuli Pariisissa tehtyä ihan tarpeeksi. Mutta ehkä saan istuttua joku kylmä pakkaspäivä tässä tarpeeksi saadakseni uuden blogin alulleen.

Mutta palaillaan vielä vaihtoasioissa.

torstai 8. tammikuuta 2015

Vihdoin kohti kotia

Tammikuun toisena päivänä lähdimme kotia kohti. Aamulla vielä tehtiin loput pakkailut ja hoidin paperityöt kämpän osalta pois alta. Kymmenen aikaan lähdimme raahaamaan kahta isoa ja kahta pienempää laukkua kohti junaa ja lentokenttää. Lentomme oli Orlystä Helsinkiin. 

Lennolla oli hauska sattuma, kun vieressämme istui ranskalainen tyttö, joka oli itse menossa Tampereelle viideksi kuukaudeksi opiskelijavaihtoon. Hän opiskeli joksikin tekstiili-insinööriksi tms ja tahtoi Suomeen, koska koulussa oli ollut niin hyvät kurssit ja ohjelma ja koska hän ei ole ollut missään pohjoisessa maassa. Tuntui olevan innoissaan. Paljon hän kyselikin perusasioita Suomesta ja siellä toimimisesta. Taisin itse olla samanlainen elokuun lopussa. =) Nyt jo odotin malttamattomasti kotiin pääsyä. 


Koneemme, joka lähti lopulta 45 min myöhässä. Mutta ei se mitään, otimme aikaa kiinni varmaan puolisen tuntia matkalla.







Tekemistä lentokentällä. Pleikkari, koneita ja netti ja ilmainen puhelimen latauspiste. 



Auringonlaskua koneesta


Laskeutuminen oli aika mielenkiintoista. Pihalla oli niin pimeää ja pilvistä, ettei maahan nähnyt ennen kuin olimme jo todella lähellä. Juuri tuona päivänä oli kovat tuulet ja ne heittelikin konetta aika hyväisesti. Välillä tuntui, että ohjaksissa oli todellakin vain tuuli, eikä lentäjät. Onneksi kuitenkin pääsimme täysin turvallisesti maan pinnalle. Suomessa vihdoinkin.

Olimme Helsinki-Vantaalla viiden jälkeen iltapäivällä. Nousimme kentällä bussiin, joka oli sekavin, mitä olen nähnyt viime kuukausina. Ei mitään karttaa pysähdyksistä, eli ei mitään tietoa kauanko vielä kestää matka Tikkurilan juna-asemalle. Ainutkaan kulkuneuvo Pariisissa ei ollut näin sekava. 

Juna-asemalla lippua ostaessa kävi aivan hyvä tuuri. Seuraava juna Seinäjoelle lähti reilun vartin päästä, eli meidän ei tarvinnut pahemmin odotella. Juna hieman matkalla myöhästyi, mutta sitä nyt osasi odottaakin, olihan kyseessä VR. 

Kotona Seinäjoella vastassa oli rakas ystävä poikaystävänsä kanssa. Heidän kyydillään menimme kotiin, jossa saimme vihdoin nähdä kissat. <3 Aluksihan ne olivat vähän pihalla ja pelästyneitä, mutta jo aamuun mennessä toinen makasi sängyssä ja toinen tapansa mukaan tuli nuolemaan otsaa ja syömään otsatukkaa. Se on hänen tapansa herättää ruokamaatti.

Ihana olla kotona!



Näitä ja paria olkalaukkua raahattiin n. 2700 km ja 12 tuntia.


Viimeinen päivä Pariisissa

Edelleen hieman myöhässä aikataulusta, jatkan kertomuksiani viime viikolta. =) 

Uuden vuoden päivänä oli vielä pakko lähteä käymään kaupungilla. Eihän sitä Pariisin asumista voinut lopettaa vaan makaamalla kämpässä viimeisenä päivänä. Poikaystävä oli kuitenkin sen verran "väsynyt", että päätin lähteä yksikseni. Eipä se haitannut, näin olen kulkenut paljon ennenkin, joten tuntui oikeastaan sopivalta kuljeskella ihan omassa rauhassa. 

Kävin kulkemassa Eiffelin juurella ja Latinalaisessa korttelissa. Nautin vielä crepen lempikojustanu ja tuopin lempibaarissani. En olisi millään malttanut lähteä pois kaupungilta. Tuntui että kaikki näytti jotenkin kauniimmalta. Iltamyöhään yritin vielä pakkailla, mitä nyt vielä pystyi pakata. 



Taivaan värit olivat aivan ihanat auringon laskiessa







Meidän lukko...



... monien muiden joukossa.



Notre Dame - Vielä viimeistä kertaa tällä visiitillä

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Pariisi 2014 ->2015

Hieman taas on kestänyt tämä kirjoittaminen. Kotiin päästyä laitettiin kone uuteen kuosiin alusta lähtien. Josko se kestäisi edes hieman pidempään ennen kuin kokonaan hajoaa. Mutta palataas vuoden vaihteeseen.

Päivällä pakkailin tavaroita ja otimme rennosti. Lähdimme vasta hieman myöhemmin kaupungille. Tarkoitus oli aloittaa Catacombeista, mutta nettisivujen infosta poiketen, paikka sulkeutui tuntia ennenmmin kuin sen piti, joten jono oli jo liian pitkä että pääsisimme sisään. Menimme sitten nauttimaan Creme bruleet läheiseen paikkaan, missä olen syönyt tähän mennessä parhaat.





Oi nam..


Illallisen ajattelimme syödä Latinalaisessa osassa. Mielessämme oli ravintolan hamppariateria, kohtuuhinnalla. Mutta näin juhlapäivän kunniaksi lähes kaikkialla oli mahdollista syödä vain kallis menu, 25-80€ per pää. Näin paljoa emme todellakaan halunneet kuluttaa. Hieman vastentahtoisesti päädyimme vaan ottamaan kebabit eräässä kreikkalaisessa paikassa. Paikassa ei todellakaan ollut kehumista, aika rähjäinen. Ruoka oli ok, mutta paljon parempaakin on saatu. Ja juhlaillalta olisi vähän hienompaa toivonut, kuin kertakäyttölautasilta syöty rasvamättö kylmässä ja sotkuisessa paikassa.




Tiedä sitten oliko vika siinä ruoassa vai jossain muussa, kärsin vatsavaivoista seuraavat muutaman  tunnin. Aluksi sinnittelimme kaupungilla, mutta sitten oli vaan pakko mennä hetkeksi aikaa kämpälle lepäilemään. Vessoihin kun oli jonottamassa muutkin. Onneksi olo alkoi helpottaa niin, että pääsimme vielä takaisin kaupungille. 

Olin jo aiemmin ottanut selvää Pariisin uudesta vuodesta ja huomannut, ettei silloin paukutella raketteja. Sitä tapahtuu vaan heinäkuussa itsenäisyyspäivänä. Monella sivustolla sanottiin, että Pariisissa on kolme suosittua paikkaa kokoontua odottamaan keskiyötä; Eiffelin ympäristö, Champs Elysees ja Sacre Coeur. 

Katsoin jonkun Youtube-videon muutaman vuoden takaa ja Eiffelillä näytti olevan jonkinlainen valoshow. Normaalisti aina pimeän tullen tasatunnein Eiffel välkkyy valoissa minuutin tai pari. Ensimmäisen kerran kun tämän näin, se oli aivan mahtavan näköistä. Toisella kerralla ok. Sen jälkeen se välke oli vaan rumaa. Uuden vuoden kunniaksi piti kuitenkin olla käsitykseni mukaan jotain suurempaa valoshowta ja valaistusta loppulaskennan mukaan tms. 

Suuntasimme siis Eiffelille. Tarkoitus oli aiemmin mennä Seinen rannalle istumaan viinipullon kanssa, mutta kun ilta ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, ehdimme juuri varttia ennen Trocaderolle, joka oli jo aivan täynnä väkeä. Jäimme vaan odottelemaan siihen, kuitenkin näimme tornin. Odotimme hienoa valoshowta ja lähtölaskentaa. Mutta ei, kun vuosi vaihtui, ei tapahtunut mitään muuta, kuin sitä tavallista välkettä. Suuri pettymys. 












Riemukaarella päin


Riemukaarella nähtävästi koitettiin uutta ja räjäyteltiin muutamia raketteja. Mutta aika vähän siitä näimme monen korttelin päähän. Joillain väkijoukosta oli pieniä raketteja, mutta uskon, että enemmän pauketta on saanut nähdä Seinäjoella. Ja tämä tuntui aika surulliselta. 

Tämän jälkeen ajattelimme tunkea itsemme taas metroon ja mennä lähelle Citéä ja pysähtyä johonkin lasilliselle. Harmi vaan, että paikat olivat kiinni. Yhden paikan löysimme ja maksoimme 10€ per pitkä kalja. 

Sitten menimmekin maate. 


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Välipäivien viettoa kiertäen ympäri kaupunkia

Joulupäivä vietettiin maaten sängyssä ja katsomalla piirrettyjä. Ihan vaan olemista, ilman mitään suurempia suunnitelmia. 

Tapaninpäivä on täällä suurimmalti osin jo tavallinen päivä, toisin kuin Suomessa. Silloin aloitimme neljän päivän kiertämisen, sen verran otimme päiviä museopassiin. Sillä saa kuljettua kymmenissä museoissa ja monementeissa ilmaiseksi ja välillä ohi jonon. Laskin, että sillä säästämme rahaa useamman kympin ja lisäksi vielä menemme käymään paikoissa, joissa ei muuten käytäisi.

Mutta kerrotaan paremmin näistä päivistä kuvilla.



Pantheon

Eräänlainen hautausmaa, sisällä lepää mm. Victor Hugo ja Curien pariskunta.



















Monet näistä paikoista on mielenkiintoisempia nyt, kuin elokuussa. French civilization -kurssista sai paljon irti, mm. Ranskan tärkeimmät historian tapahtumat. Voltaire oli tyyppi joka valistuksen aikaan tahtoi erottaa kirkon ja valtion toisistaan.


Rousseau tahtoi tehdä kansan ja valtion välille sopimuksen, joka velvoittaisi valtion auttamaan kansaa sen todella sitä tarvitessa.





Victor Hugo, Les Miserablesin luoja





Emile Zola, ensinnäkin luulin tätä naiseksi. Toiseksi tämä oli lukion kauhistus. Sain luettavaksi ja analysoitavaksi kirjaksi Emile Zolan Nanan. Paperin palautus venähti useamman kuukauden, kun vaan en saanut kirjaa luettua. Tai uusittua kirjastosta, joten sakkojakin tuli kasa.



Vahtikissa





Curien pariskunta siinä makaa päällekkäin


Musée de Cluny

Keskiaikainen museo, joka oli kyllä pettymys. Odotimme enemmän ritareita ja siihen viittaavaa, mutta nääh. Aika tylsä paikka, vaikka joitain hienojakin teoksia oli.


Tuo toinen puolisko ei oikein selfieistä piittaa



Vaatii hieman kärsivällisyyttä ja pikkutarkkuutta



Päätöntä menoa









Näitä olisi saanut olla enemmän


Aurinkokello. Harmi, että oli pilvinen päivä.

Conciergerie

Entinen vankila, missä oli omat tilat Marie Antoinetelle kun hän odotti tuomiotaan.


Oma kappeli



Oma huone, täällä on viettänyt pitkän aikaa yksi euroopan tunnetuimmista kuningattarista ennen kuolemaansa. Marie Antoinettehan oli ensimmäinen giljotiinista "kulkenut".

Musée des arts at metiers

Eräänlainen keksintömuseo


Pihalla tutun näköinen patsas





 Vanhat kangaspuut



Meillä kotona äidillä on samanlainen Singeri



Potkurissa oli höyheniä..

Pompidou centerin pihamaa



Mies teki tätä hiilellä ja liidulla, aivan uskomatonta joidenkin taidot.





Erittäin hauskan näköinen suihkulähde



Versailles

Täällä tuli ensimmäisellä Pariisin visiitillä, mutta nyt lähdettiin uudestaan. Viimeksi näimme vain palatsin ja osan puutarhaa, nyt tahdoin nähdä myös pari taaempaa rakennusta, Petit ja Grand Trianonit. Pienessä asui Marie Antoinette. No, juuri ne olivat tuona päivänä kiinni.. Ärh.

Tämäkin paikka oli nyt mielenkiintoisempi kuin viimeksi, sillä teimme Versaillesista ryhmätyön, oma osioni oli palatsin historia. Sain siis nähdä kaiken aivan uusin silmin.



Louis XIV, joka teki Versaillesista sen valtavan palatsin





Omat kosketinsoittimet tuntuvat yhtäkkiä aika tylsiltä ja pieniltä



Kappeli



Ihastuin seinien väriin





Kattojen kuvioinnit ja maalaukset olivat jotain uskomatonta



Kuninkaan sänky, tässähän on mm. pantu avioliitto täytäntöön hovin katsellessa ympärillä. Tiedä sitten onko tullut suorituspaineita...?



Ja tässä kuningattaren huone ja mm. julkiset synnyttämiset



Kuningasparin ruokailutila ja tuolit, joissa on syöty myös koko hovin katsellessa vieressä



Nokat pystyssä

Louvren Oseanian ym. osa

Piti päästä näkemään Pääsiäissaaren pää. "Want some gum gum?"











Ensimmäinen ankka


Musée de quai Branly

Museo, jossa on kokoelmia mm. Aasiasta, Oseaniasta ja Afrikasta.












Valtava rumpu

Ilmailu- ja avaruusmuseo

Poikaystävä kun on kiinnostunut lentohommista, niin pitihän sitä myös katsastaa tämä museo. Ihan mielenkiintoinenhan se oli. Mulla kun oli vielä oma opas mukana. =)



Vierailu koneessa









Tuolla 12h, ahdistaa ajatuskin





Satelliitteja



Venäläinen vs. amerikkalainen puku





Oikeasti avaruudessa käynyt kapseli, ei mikään mallinnus







Jaa, noihinko pitäisi uskaltaa..?



Concordessa 




Paikallinen Heureka - Cité des science and industry





Miten mikäkin valaistus vaikuttaa näyttämölle



Luomiskertomuksiakin oli kerätty ympäri maailman




Chateau de Vincennes

Tänne on pitänyt mennä käymään jo alusta alkaen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös? Alueella oleva puutarha vaan olisi ollut kiva katsastaa kun se oli vielä kukassa. Nyt ei jaksanut mennä sinne asti.




Maija Pariisissa



Jarno Pariisissa









Hyvä tehdä vahvat lukot ja jättää oven alle ryömittävä aukko







Selkävaivaiset





Meidän keksit hävis toisiin nokkiin

Tour Montparnasse





Meinattiin mennä Eiffeliin, mutta ne jonot ei kiehtonu. Päätettiin sitten mennä samoihin korkeuksiin ilman jonoja. Ja täältä näkyy Eiffel.


Paikallinen puisto ja linnut




Tämä tuli eteen ja katsoi suoraan päin, jotta eikö sieltä vähän vielä heruisi leipää



Toinen rupesi jo pöyhistämään sulkiansa, on nuo joutsenet isoja.




Näihin tunnelmiin alkaa vuosi vetää loppuaan. Vielä tänään mennään katsomaan Eiffelin välkettä keskiyöllä ja juhlitaan uuden vuoden tulemista. 

Hyvää Uutta vuotta kaikille!!